Hän kiemurteli naurusta, kyyneliä valui hänen kasvoillaan. »K-oetin sanoa: hellitä t — En saanut ääntä — Oi, mikä tunnelma!… Sellaisia huimia haaveita… Oi, hyvä Jumala!»
Hän sulki silmänsä nääntyneenä.
Pian hänen sitten piti yrittää uudelleen. Sitten he koettivat sitä kaikki ja häiritsivät muita luistelijoita. Kaikki katsoivat Charlieta, eikä kukaan ollut harmissaan, koska hän oli niin kaunis ja säkenöivällä tuulella ja pyyteli niin lumoavasti anteeksi joutuessaan muiden tielle.
Judith nauroi niin, että ihan teki pahaa; jopa Mariella ja Juliankin pyyhkivät silmiään. Charlie oli niin innostunut, että näytti ihan kuumeiselta. Riemastuksissaan hän levitti kätensä ja huusi:
»Oi, rakkaat!» Ja Judithin sydän värähti, koska hän tunsi tämän hyväilypuhuttelun ulottuvan häneenkin.
»Tiedäthän», varoitti Julian, »että olet tänä iltana sairas, Charlie, jos edelleenkin häärit näin».
Hän siis vieläkin tuli aina sairaaksi.
Pieni, viluinen, sekarotuinen koira tuli väristen ja kiemurrellen jäätä myöten ja kierähti hänen eteensä selälleen, heilutellen hervottomia käpäliään rukoilevasti. Charlie nosti sen syliinsä, kietoi takkinsa sen ympärille, hyräili sille ja suuteli sitä.
»Oi, kuinka viehkeät käpälät sinulla on, velikulta! Mariella, sen käpälät ovat erikoisen sydäntähivelevät. Katsohan — ihan tylpät ja tupsuiset ja hervottomat. Eivätkö ne hellytä mieltäsi? Poloinen velikulta — rakas velikulta. Lähdetään yhdessä luistelemaan.»
Hän alkoi luistella koira sylissään, haastellen sille omalla erikoisella, järjettömällä kielellään ja törmäillen ihmisiin joka toisella askeleella.