»Kyllä; rakastan sinua.» Sanat tulivat valittavana huohotuksena. Judith painoi suunsa hänen huulilleen ja seisoi hiljaa, imien autuuttaan.
Äkkiä Roddy ravisti päätänsä, ikäänkuin heräten.
»Oi, Judy, meidän täytyy palata, meidän täytyy palata.» Hän huokaili huokailemistaan.
»Ei. Vielä vähän aikaa. Puhelemme hiukan, ennenkuin lähdemme. Meidän täytyy puhella.»
Roddy nauroi — normaalista, kiusoittelevaa naurua.
»Hieman keskustelua», sanoi hän. »Sinä olet oikea tiikeri keskustelemaan, etkö olekin?»
»En välitä, vaikka nauratkin minulle.»
He nauraisivat hilpeästi toisilleen, keskenään, alituisesti.
Roddy pani kätensä hänen leukansa alle ja käänsi hänen kasvonsa itseensä päin.
»Viehättävä Judy. Viehättävät, tummat silmät… Oi, suusi. Tahtoisin suudella sitä vuosikausia.»