»Matkustan huomenna. Eräs tuntemani tyttö soitti minulle tänä aamuna ja ehdotti, että hän tulisi tänne päiväksi, joten jäin odottamaan. Kävin juuri häntä saattamassa junalle.»
Eräs hänen tuntemansa tyttö… Roddylla oli aina ollut tämä omituinen kyky iskeä haavoja sanoillaan.
»Ymmärrän… Sepä hauskaa.»
Kasvot sileät ja kylmät kuin kivi. Ilman vähäisintäkään ilmettä. Oliko hän lausunut tuntemalleen tytölle jäähyväiset kasvot tällaisina? Ei; ne olivat varmasti silloin olleet värähtelevät ja kiusoittelevat.
»No niin, minun täytyy jatkaa matkaani.» Hän katsahti pitkin polkua, ikäänkuin mielien karata heti, ja sanoi sitten katsomatta Judithiin hyytävän kylmästi: »Sain sinulta kirjeen tänä aamuna.»
»Oi, sinä sait sen!»
Sen typerämmältä kuulostavaa määkimistä oli mahdoton ajatella. Sitä seuranneen hiljaisuuden jälkeen hän lisäsi epävarmasti: »Vastaatko — siihen — joskus?»
»Ajattelin, että paras, mitä voisin tehdä, olisi olla vastaamatta.»
»Oih…»
Oli tietysti ollut sopimatonta, kerrassaan kamalaa kirjoittaa sillä tavoin…