»Meidän täytyy lähteä», lausui Mariella.
»Judith aikoo tulla katsomaan jotakin näytäntöä kanssamme», ilmoitti
Julian.
»Sepä hyvä», virkkoi Mariella innostumatta.
»Milloin?» kivahti Julian. »Sopikaa siitä!»
»En tiedä», torjui toinen, luoden häneen nopean katseen. »Meidän täytyy kysyä isoäidiltä. Kysyn isoäidiltä, Judith, ja ilmoitan sinulle huomenna.»
»Koska tulemme takaisin huomenna», pisti Charlie väliin. »Julian, meidän täytyy, eikö täydykin? Oletko täällä, Judith?»
»Oi, kyllä.»
»Se on hyvä, koska tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua joka tunti.
Huomiseen mennessä olen unohtanut rinnankipuni. Totisesti uskon, että
jollemme olisi tavanneet sinua, Judith, emme olisi astuneetkaan jäälle.
Olisimme vain katselleet ja häipyneet kiltisti takaisin Lontooseen.
Olemme niin kovin kömpelöitä.»
Hän istuutui riisumaan kenkiään ja alkoi viheltää — pannen sitten lauluksi:
»Köntykset kolmisin
mielin ei iloisin —»