»Ystävällinen sinulle! Judith, tiedäthän —»
»Luultavasti sinun täytyy pitää minusta paljon, Martin.» Martin hengähti syvään ja virkkoi:
»Pitää sinusta! Tiedäthän, että olen rakastanut sinua vuosikausia.»
»No niin, mitä haluaisit minun siihen nähden tekevän?» Hän näki
Martinin käsien vapisevan ja mies vastasi väräjävästi:
»Siihen nähden tekevän… Minä… Mitä sinä haluat tehdä siihen nähden?… Olenhan sanonut, että minä —»
»Haluaisitko minun tulevan vaimoksesi?» tiedusti Judith hiljaa.
»Hyvä Jumala! Jos se olisi mahdollista!…»
»No niin, saattaisin sen tehdä, Martin.»
Hän alkoi voimattomasti nauraa ja itkeä nähdessään, kuinka muuttuneet kasvot Martin käänsi häneen päin, ja hänen sisällään hoki ääni vastustavasti: »Ei! Ei! Ei! Se ei ole totta. En ikinä sitä tee.»
»Voi, olen niin väsynyt, Martin. Olen niin väsynyt.»