»Lähdetään kotiin, rakas, lähdetään kotiin.»
Siitä huokui sääliä ja riemua, epäilystä ja varmuutta, kaikki sekaantuneena epäselväksi kaunopuheisuudeksi.
Martin nosti hänet pystyyn ja ravisti hänen hameestaan rikat pois.
Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata häntä kummun rinnettä alas.
Martin erosi hänestä hänen makuuhuoneensa ovella. Äiti, sanoi hän, tulisi antamaan hänelle aspirinia ja laittamaan hänet vuoteeseen sekä huolehtisi siitä, että hänelle tuotaisiin päivällistä makuuhuoneeseen. Äiti osasi mainiosti parantaa päänsärkyä. Huomenna olisi yllin kyllin aikaa puhella.
Hän oli käyttäytynyt mallikelpoisesti.
* * * * *
Vaivuttuaan sinä iltana uneen valkeassa huoneessaan jota koristivat kretonkiset, vaaleanpunaiset, sinisillä nauhoilla sidotut ruusukiehkurat, hän uneksi Roddysta. Roddy istui kummulla, lähellä sitä paikkaa, jossa kaniini oli ammuttu, ja keskusteli ystävällisesti. Hän oli palannut ulkomailta, joltakin kaukaiselta saarelta. Hän imaisi savut piipustaan ja lausui nähtävästi asiaankuulumattomasti: »Ei vaimoa, rakas tyttö — rakastajattaria. Se on mukavampaa. Kun lähden takaisin, aion ottaa Martinin kumppanikseni.»
»Martin ei suostu. Ei, jos kysymys on rakastajattarista…»
»Voi, sinä hupakko, kyllä hän suostuu. Hän unohtaa sinut pian. Siellä on hyvin hekumallinen ilmasto.»