Viimeiset sanat kuullessaan Martin nopeasti punehtui ja virkkoi jäykästi:
»Varmasti voisit. Olet kyllin älykäs mihin tahansa, ja minä olen typerä. Mutta älä koeta, ethän…»
»Mutta pakotusta ei saa olla, Martin», intti Judith kauhuissaan. »Sinä et koettaisi päästä minusta perille vai koettaisitko? Sallisit minun olla itsekseni? Jos koskaan pakottaisit minua, milloin minä en tahtoisi, puhuisin valhetta yhtenään ja onnittelisin itseäni siitä. Enkä milloinkaan antaisi sinulle anteeksi.»
Martin sytytti savukkeen ja virkkoi huulet ummessa, katse tähdättynä ruohikkoon:
»Onko tarkoituksesi kaikella tällä saada minut ymmärtämään, että sinä olet — muuttanut mielesi ja haluat peruuttaa avioliittolupauksesi?»
Judith levitti kätensä draamallisesti ja huudahti:
»Enkö voi puhua mitään? Enkö voi puhua mitään pelkäämättä väärinkäsitystä… joutumatta…»
»En ole koskaan nähnyt sinua tällaisena, Judith.» Martin nousi pystyyn ja silmäili häntä epätoivoissaan. »Se huolestuttaa minua. En ymmärrä.»
»Otaksuttavasti ei ole tavallista, että kihloissa oleva nuori mies…»
Judith sulki silmänsä, ja kyyneleet kirvelivät niiden luomia karvaasti.