»Tuntuuko olo turvaiselta.»
»Oi, kyllä.»
»Sepä hyvä. No niin, minä ongin sitten vielä.»
Ja taaskin Martin hymyilisi ja heilauttelisi viuhuvaa siimaansa ilmassa.
Kaikki muu voitaisiin sivuuttaa, jättää mainitsematta ilman minkäänlaista valheellisuutta. Kenties vuosikausia kestäneen, kärsivällisen istumisen jälkeen jopa Roddykin unohtuisi tai muuttuisi turhien, mieluisten pahoittelujen esineeksi.
Hänen parhaillaan ollessaan näissä mietteissä Martin tuli takaisin ja heittäytyi pitkäkseen hänen viereensä.
»Eikö onnistanut, Martin?»
»Ei nykäisyäkään… Vähät siitä. Mieluummin puhelisin kanssasi.» Hän katsoi Judithia rakastavasti ja tiedusti:
»Mitä ajattelet?»
Judith puristi kätensä nyrkkiin ja vastasi sitten hiljaa: