Judith tarttui hänen käteensä.
»Ei, Martin, ei aivan samaa.»
Martin puristi hänen kättänsä ja sanoi hilpeästi:
»No niin, se on jotakin, mille voi rakentaa. Se on hyvin paljon enemmän kuin ansaitsen. En tietystikään odota, että sinulla olisi romanttisia tunteita minua kohtaan. Kukaan ei voisi missään nimessä haaveilla minusta romanttisesti.»
»Oi, luultavasti monet ihmiset voisivat. Varmasti voisivat», vakuutti
Judith ja tunsi äkkiä häpeävänsä. Sillä totisesti Martin oli sellainen
mies, jota monet naiset saattaisivat rakastaa. Mikä oikeus hänellä,
Judithilla, oli ottaa häntä?
»No niin, en halua sitä heiltä», torjui Martin. »Sinun pitämisesi on minulle enemmän kuin kylliksi.»
»Oi, Martin, joka tapauksessa lupaan toivovani, että rakastaisin sinua.»
»Eikö se saattaisi olla ensi askel?» virkkoi Martin, hymyillen.
»Ei, ei», vastasi Judith kevyesti. »Minä en enää rakastu. Rakastin kerran.»
»Milloin?»