»No niin, aloita näyttämällä hieman enemmän sellaiselta kuin nauttisit siitä. Oletko milloinkaan ollut onnellinen? Et. Milloin tahansa olet olemaisillasi, alat ajatella: 'Nyt olen onnellinen. Kuinka mielenkiintoista!… Olenko todellakin onnellinen? Sinun pitää oppia hiukan mannermaalaista huolettomuutta — minä opetan sitä sinulle.»
»Sinä!»
»— ja myös pilkallisuutta. Oi, Judith, sinä edistyt. Minusta on hupaista nähdä, kun suusi yrittää olla kova. Siinä on niin somia piirteitä.»
Soitto taukosi, ja Judith irtaantui. Jotkut ihmiset taputtivat käsiään, ja hän nyökkäsi ja hymyili soittokunnalle… näytellen, näytellen, silmään pistävän maltillisena…
»Hyvä!» kehui Julian. »Oi, hyvä!»
Judith kääntyi hänen puoleensa ja sanoi:
»Kiitos, Julian! Se oli virkistävää.»
»Kyllä, näytät siltä kuin olisit pitänyt sitä sellaisena.»
Hänen silmänsä loistivat hermostollisesta väsymyksestä ja katsoivat häneen liian läpitunkevasti.
»Mikä vahinko», pahoitteli hän, »että olet niin onneton!»