Hän laski kätensä Julianin polvelle, ja viimemainittu hymyili ja nyökkäili perin koruttomasti ja veljellisesti… Julian oli totisesti pannut parastaan auttaakseen häntä voittamaan. Hän oli kiitollinen siitä, että Julian sopeutui hänen mielialaansa.

Auto nousi kiemuroiden ylöspäin viinitarhojen peittämien kunnaiden rinteillä, ja sähköinen ilma värähteli, jakautuen heidän kupeilleen näkyvinä aaltoina. Aurinko painui mailleen pilvettömällä taivaalla veripunaisena kehränä. Sen säteet olivat aikoja sitten poistuneet mutkittelevalta, jyrkältä ja kiviseltä tieltä, jota myöten he nyt ajoivat; ja harmaan vihreä, rauhallinen viileys hiveli kaikkia aisteja. Sitten tie painui syvemmälle autioon, metsäiseen seutuun, ja Judith näki puron, joka hyppelehti ja kohahteli pieninä putouksina syvällä tien alapuolella ammottavassa rotkossa.

»Seisauta tähän, Julian! Meidän pitää uida.»

Hän riensi juoksujalkaa purolle, ja Julian seurasi häntä, kantaen uimapukuja ja pyyhkeitä.

Puro oli matala ja täynnä kivilohkareita; siinä ei käynyt uiminen.

»Kävellään pitkin sen vartta alaspäin, Julian. Me löydämme jonkun paikan, siitä olen varma.»

Pian puro poikkesi enemmän metsään päin ja alkoi käydä syvemmäksi ja leveämmäksi, laskeutuen sitten tasaisena, lievänä putouksena kallioaltaaseen. Siinä vesi oli paikallaan syvänä ja hiljaisena, ennenkuin se altaan toisessa päässä taaskin syöksähti alaspäin jyrkkänä, kuohuisena koskena lähtien uudelleen kiitämään yhä alaspäin.

»Oi, Julian, kuinka ihana uimalammikko! Onko tämä mahdollista? Katsohan sen väriä, pyydän! Onko se kalkkikiveä?»

Koko ympyräinen kalliokoverrus hohti kuin himmeä hopea hämärän sinisen veden lävitse.

»Ja kyllin syvä sukeltamista varten, Julian — jos uskallamme syöksyä noin lumotun kauniiseen aineeseen… Mitä arvelet täällä elävän? Se saattaa lumota meidät… Minä en välitä. Haluaisin olla lumottuna. Etkö usko, että jos tuonne hyppää, saattaa nousta vedestä ylt'yleensä hopeisen sinisenä, kylmänä ja välkkyvänä? Tahtoisin kävellä hotellin seurusteluhuoneen lävitse alasti sellaisena, päässäni pitkä, sininen, vettä valuva tukka! Oi, joutuin, Julian — koetetaan kumpikin! Minulla ei ole ollut onnea pitkiin, hyvin pitkiin aikoihin, onko sinulla ollut? Kenties se on tänään muuttunut. Riisuudu sinä tässä! Minä menen tämän pensaan taakse ja puhelen sinulle siitä kuten Jumala. Kas niin — pois yltä lainaverhot!»