Auto lipui viehättävän tyynessä ilmassa kunnailta tasangolle. Kerran
Judith rikkoi hiljaisuuden sanoakseen:
»Eihän mikään ole yrittämisen arvoista, Julian? Eihän ole väliä sillä, mitä tekee? Eihän oikeastaan ole mitään viisautta koko eläminen?»
Julian naurahti.
»Judith-raukka! Heitä mielestäsi sellainen! Aikanasi sinun täytyy se tehdä. Alistu! Korvaus ei sitten tunnukaan niin nurinkurisen mitättömältä. Oli aika… Mutta se on mennyttä. Niin kauan kuin onnen puoli on voitolla, olen tyytyväinen elämään. Se, että se kaikki on turhaa, on lakannut vaivaamasta minua. Ei oikeastaan ole vaikea olla onnellinen, Judith.»
»No niin — sinun pitää opettaa minua.»
Mutta hän tunsi alakuloisuuden masentavan mieltänsä kuunnellessaan Julianin puheita; ja viimemainitun rauhallinen ääni kajahteli murheellisesti hänen sydämessään.
Hän toivotti Julianille hyvää yötä tyhjässä seurustelusalissa ja meni yläkertaan ruusuilla ja kultauksella koristettuun, kalseaan makuuhuoneeseensa.
Hänestä tulisi Julianin rakastajatar… Julian oli hänestä varma; hän oli pannut merkille Julianin voitonriemuiset silmät ja hymyilevän suun sanoessaan hyvää yötä… Jos hän olisi tarjoutunut Roddyn rakastajattareksi, olisi Roddy kenties suostunut ilomielin. Ei hänkään ollut luotu avioliittoa varten.
Hän alkoi äkkiä ikävöidä Martinia, istuutui pöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa hänelle, mutta luopui muutamien lauseiden jälkeen yrittämästä; hänen päänsä oli niin raskas, ettei hän jaksanut ajatella, ja hän paneutui vuoteeseen.
10