Mutta vain päivämäärä… Kaksi päivää sitten se oli tapahtunut… Herra G. M. St. V. Fyfe — Martin Fyfe — Martin oli ollut poissa maailmasta kaksi päivää…
Judith mietti: Jos olen olevinani ikäänkuin en olisi tuota lukenut, on ihan sama kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Minä en sitä tiedä, ja silloin se lakkaa olemasta totta.
Hän käänsi sanomalehden huolellisesti kokoon, otti sen mukaansa ja meni yläkertaan, jossa hän pukeutui päivällistä varten tarkan huolekkaasti. Hän söisi päivällistä Julianin seurassa siinä hotellissa, jossa tanssikilpailu otaksuttavasti sukeutuisi parhaaksi, ja oli luvannut pukea illaksi yllensä sen leningin, joka Juliania eniten miellytti.
* * * * *
Julianin tilaama päivällinen oli hyvin ylellinen ja kallis; ja Judithin lautasen vieressä oli kimppu hajuneilikoita. Hummereita ja samppanjaa. Kuinka paljon innostuneita ihmisiä! Paljas iho oli kovin rumaa, ja kaikkien noiden naisten aalloille käherretyt hiukset olivat sietämättömiä. Kuinka yksitoikkoisia kasvot tungoksessa olivatkaan!…
Julian tarkkaili häntä vaivihkaa, luoden häneen välkkyviä katseita, vaikka olikin näennäisesti kiinnittänyt huomionsa yleisöön. Hän joi rauhattomasti, ja hänen kasvojensa juovat olivat sangen selvät. Judith halusi huomauttaa hänelle jotakin väkijoukon kasvojen yksitoikkoisuudesta ja sitten jotakin aaltomaisiksi käherretyistä hiuksista. Senjälkeen hän tiedusti:
»Julian, tietääkö kukaan, että sinä olet täällä?»
»Ei, ei ainoakaan sielu.»
»Etkö ilmoittanut mitään osoitetta?»
»En. Pariisi on päämajani. Kun poistun tällä tavoin, on minusta parempi, että suurmaailma odottaa paluutani eikä seuraa minua.»