Judith oli vielä sanattomana, kun Mariella, Martin, kaksi isoa verikoiraa ja koiranpentu tulivat sisälle.
* * * * *
»Kas vain!» huudahti Mariella. »Oletko vielä täällä.»
»Pelkäänpä olevani. Mutta olen juuri lähdössä.»
»Ei hän ole. Hän jää illalliselle», väitti Julian.
»Sepä hyvä», virkkoi Martin yllättävästi, ja hän katso Judithiin ujoilla, punertavilla kasvoillaan hymy.
»Tietysti sinun pitää jäädä», sanoi Mariella ystävällisesti. »Käymme ihan heti syömään. Missä on Roddy?»
»Hän jäi venekatokseen, luvaten tulla kohta.»
»Hänen olisi parasta tulla», lausui Julian ja kääntyi Judithin puoleen, selittäen kohteliaasti: »Mitä tulee Martin-rukkaan, joka on niin paljon kehittänyt itseään, on kokemus osoittanut, että viisaampaa on olla täsmällinen.»
»Minä menen häntä noutamaan», tarjoutui Judith omaksi hämmästyksekseen.