»Oi, en voi.»
Hän katsahti Mariellan ja Roddyn taidokkaasti liikkuviin jalkoihin, Mariellan hoikkaan selkään, joka viehkeästi taipuili lanteilla, Roddyn levollisiin tanssikasvoihin ja hartioihin. Hän ei voinut näyttää heille kompuroimistaan ja ponnisteluaan.
»No niin, tule harjoittelemaan halliin. Kas täällä. Kuuletko soiton? Noudata liikkeitäni. Tämä on foxtrot. Kas näin, jalkasi minun jalkojeni välissä. Ja nyt vain kävele taaksepäin, noudattaen minun liikkeitäni! Älä ajattele sitä! Jos poljet varpailleni, on se minun syyni, ja päinvastoin. Nyt — lyhyt, pitkä, lyhyt, kaksi lyhyttä. Älä pidä selkääsi niin jäykkänä — ihan vapaana ja joustavana, mutta ihan pystyssä!»
»Tanssihan yksiksesi!» pyysi Judith, hikoillen tuskasta. »Sitten näen.»
Martin kiersi juhlallisesti hallin lattiata, silloin tällöin seisahtuen osoittaakseen Judithille, miten hän vei jalkansa yhteen; laskettuaan sitten vankan käden tytön hartioille hän pakotti hänet mukaansa.
»Se käy hyvin. Se alkaa mennä. Mainiosti! Suo anteeksi; se oli minun syyni. Nyt olet sen oppinut.»
Ihan äkkiä soitto oli tehonnut Judithin jäseniin; tuntui mahdottomalta olla liikkumatta sen poljennossa.
»Mutta sinähän osaat!» kehui Martin, päästäen hänet irti ja silmäillen häntä kasvot loistavina iloisesta hämmästyksestä.
»Mennään takaisin seurustelusaliin», ehdotti Judith riemastuneena.
He menivät.