»Mahdollisesti», tokaisi Julian loukkaantuneena ja ärtyisenä. »Kenties juuri sentähden tarjoan pyörähtelyjeni rasitusta niille kahdelle ainoalle tuttavapiirini olennolle, joiden kelvottomuus vetää vertoja minun kelvottomuudelleni. Kenties saan enemmän tyydytystä tästä kelvottomuuden taiteellisen kokonaisuuden ajatuksesta kuin sekavan kosketuksen ruumiillisesta riemusta.»
»Saattaa niin olla», myönsi Martin rattoisasti hämmentymättömänä.
Julian veti olkapäänsä kyssään ja poistui kauhean huonon tuulen synkistämänä.
»Ju-rukka», äänsi Martin hiljaa.
»Niin, ihmisraukka.» Judithin äänestä kuvastui, kuinka hyvin hän ymmärsi, ja Martin näytti kiitolliselta.
Seurusteluhuoneessa Roddy ja Mariella liikkuivat kuin unikuvat, sulavasti kääntyillen, pysähdellen ja huojuen ihan äänettöminä.
»No niin, lähdemmekö?» Martin hymyili Judithille.
Nyt Judithin täytyi tunnustaa.
»En osaa, Martin, en osaa lainkaan. En ole koskaan oppinut. En ole milloinkaan —» Hän punastui häpeästä ja epätoivosta.
»No, mutta pian kyllä opit», vakuutti toinen ystävällisesti. »Tule koettamaan!»