»Oi, kyllä, kyllä, Roddy.»
Sen sanoessaan hänet valtasi se ohimenevä, ennustuksellinen avuttomuuden, riemun ja pelon tunne, että tekisipä Roddy mitä hyvänsä, hän välttämättömästi antaisi kaikki anteeksi. Mutta sitä hänen ei kuitenkaan pitänyt ilmaista Roddylle.
Martin ja Mariella tulivat verkkaisesti takaisin puutarhasta, heidän savukkeittensa hehku lähestyi heidän edellään. Judith kuuli Mariellan hiljaisen naurun helkkyvän tyytyväisesti ja Mariellan lapsellisen äänen vastailevan Martinille heidän kevyesti pakistessaan. Niin, Mariella oli onnellinen Martinin seurassa. Viimemainittu oli hänelle kohtelias ja ystävällinen, ja hän oli ponnistelematta Martinin tasalla. Hänen ehdittyään valokehään heräsi Judithin mielessä taaskin se vaikutelma, että hänessä ei ollut mitään silmäänpistävää, että hänen muistettavan kauniissa kokonaisolemuksessaan oli huolekkaasti kartettu kaikkia mieleenpainuvia piirteitä. Hänen viehkeä, jäntevä vartalonsa piiloutui koruttomaan pukuun, jonka kuosissa ja tekotavassa ei ollut mitään erikoista, jonka värit olivat hillityt, jonka kaula-aukko oli kohtalaisen laaja ja hihat kohtalaisen lyhyet — vaatimattomaan pukuun, joka kuitenkin oli hieno ja lausui: »Mariella», mutta ei kerrassaan mitään muuta.
Oli aika lähteä.
»Oi, täytyykö sinun?» kysyi Mariella.
Roddy ei hiiskunut sanaakaan. Hän oli heti toisten astuttua sisälle vetäytynyt syrjään ja puuhaili välinpitämättömästi nurkassa, virittäen kitaraa. Hän joko ei ollut kuullut tai ei välittänyt. Tuntui mahdottomalta, että hänen kasvonsa olivat muutamia minuutteja sitten olleet varomattoman avoimet, lämmenneet ja kirkastuneet kerkeän herkästi.
Julian tuli taaskin äänettömänä sisälle kirja kädessä. Hän näytti väsyneeltä ja jurolta, ikäänkuin olisi varoittanut Judithia olemaan muistamatta hänen äskeistä hairahdustaan ystävällisyyteen. Kummallista, aristavaa väkeä…
Judith sopersi: »No niin, hyvää yötä kaikille. Kiitoksia oikein paljon.»
»Joku pojista saattaa sinut kotiin», lausui Mariella epävarmasti.
»Oi, ei. Se ei ole tarpeellista. Minä vain kapuan muurin ylitse, jos portti on lukossa. Selviydyn oikein hyvin, vilpittömästi…»