»Olet niin uskomattoman vakava.»
»En ole — en aina.»
»Pelkäänpä sinun olevan. Pelkään sinun hirveästi arvostelevan itseäsi.»
»Niinkö? Onko se väärin. Roddy, älä toki naura minulle! Minä jään syrjään, jos sinä sillä tavoin naurat itseksesi. Voisin nauraa kanssasi mille tahansa, jos sinä vain sallisit —» vetosi hän.
»Mille tahansa — vaikka itsellesikin?»
Judith mietti.
»En tiedä. Ehkä en. Se on heikkous, eikö olekin?»
»Kas siinä taaskin! Älä välitä heikkouksistasi! Minä vain kiusoittelin sinua. Salli minun nähdä sinun hymyilevän.»
Tottelevaisesti Judith kohotti huuliaan, mutta kun hän näki toisen nauravat, mairittelevat kasvot, kävi hänenkin mielensä pakostakin hilpeäksi.
»No niin, olet joka tapauksessa oikein kiltti», kehui Roddy, »olepa vakava tai ole olematta. Oletko antanut minulle anteeksi?»