»Kaikki — kaikki sopimaton, mikä tavallisesti pysyy päässä — pulppuaa huulille, eikö totta?»
»Juuri niin.»
»Arvot ovat ihan muuttuneet. Eikö sinustakin tunnu siltä?»
Hänen täytyi saada Roddy oivaltamaan, ettei hän ollut arvoton, liehittelevä olento, saada arvonsa entiselleen Roddyn silmissä. Hän oli käyttäytynyt niin kevyesti, että Roddy saattoi johtua ajattelemaan hänestä ja kohtelemaan häntä halveksuen ja nauramaan hänelle selän takana hänen lakattuaan huvittamasta häntä. Se oli perin huolettavaa.
»Ihan tyyten muuttuneet», vahvisti Roddy.
»Eikö se ole kummallista? Otaksuttavasti — siitä ei koidu paljoa pahaa?
Ei pitäisi ajatella huonoa ihmisestä sen tähden —»
Roddy keikautti päänsä taaksepäin nauraakseen mukavasti, hiljaa kuten tavallisesti, ikäänkuin hänen pilansa olisi liian syvällä ja liian yksilöllistä äänekkäästi naurettavaksi.
»Nauratko minulle, Roddy?»
»En mahda sille mitään. Olet hirveän hullunkurinen. Hullunkurisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut.»
»Minkä tähden olen hullunkurinen?»