Minun ensimmäinen matkani elämässäni oli merimatka. Sen tein vähää ennen sitä retkeäni Venäjälle, josta jo olen kertonut monta mieleen pantavaa tapausta.
Jo siinä iässä, jolloin vielä ihmiset olivat epätiedossa, oliko pikkuinen pimento minun ylähuulellani untuva-haituvaa vai oikeata partaako, jo siinä iässä minä yötä ja päivää mietiskelin matkustuksia ja unissani kiitelin maita mantereita.
Isä vainaa oli matkustellut suurimman osan ikäänsä ja kertoi meille pitkäin talvi-iltain kuluksi monta seikkailua, jotka olivat ihan tosia kaikki. Minun matkustushaluni pontena ja pohjana oli siis synnynnäinen taipumus kuin myöskin isän esimerkki. Koetin käyttää hyväkseni pienimmänkin tilaisuuden, joka tekisi matkustamisen mahdolliseksi, mutta täyttä totta ei vaan tahtonut tulla.
Välistä oli minun jo onnistunut saada isä puolelleni, mutta äiti ja täti ne silloin tekivät sitä kovemman tenän, ja hetken kuluttua olivat kaikki ponnistukseni menneet myttyyn. Vihdoinkin sattui kaikeksi onneksi muuan äitini sukulaisia tulemaan meille, ja ennen pitkää olin minä hieroutunut hänen suosioonsa. Hän sanoi minua kelpo pojaksi ja lupasi tehdä kaiken voitavansa, saadakseen minun matkahaluni tyydytetyksi.
Hänen puheliaisuutensa oli tehokkaampaa kuin minun. Jo siinä yksikin esitys tehtiin ja kumottiin ja ehtoja vastaan ehtoja rakennettiin ja väitettiin ja itkettiin, mutta loppujen loppu oli se, että minut päästettiin hänen kanssaan purjehtimaan Ceylonin saarelle, jossa hänen enonsa oli ollut monta vuotta kuvernöörinä, ja jonne nyt korkeavoipaiset kenraalistaatit olivat lähettäneet hänet tärkeälle toimelle.
2. Myrsky ja mitä siitä seurasi
Me läksimme purjehtimaan Amsterdamista, eikä koko matkalla mitään erinomaista tapahtunutkaan. Kerran vaan yllätti meidät kauhea myrsky, ja koska sen seuraukset olivat varsin merkillisiä, niin viivähtänen siinä hetkisen.
Olimme juuri käyneet ankkuriin erään saaren rannalle ottamaan vettä. Silloin nousi myrsky ja raivosi niin hirmuisesti, että tempasi pisimmätkin puut juurineen maasta ja lennätti ilmaan. Vaikka monetkin niistä painoivat tuhansia leivisköitä, niin köykäisinä höyheninä ne vain leijailivat tuolla yläilmoissa.
Myrskyn tauottua putosi kumminkin jok'ainoa puu ihan entiselle sijalleen ja juurtui samassa kiinni, niin ett'ei elementtien taistelusta ollut merkkiäkään jäljellä. Yksi puu vaan teki poikkeuksen. Juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin myrsky tempasi puun maasta, oli muuan ukko akkoineen kiipeämässä siihen nauriita poimimaan, sillä siinä maan-osassa nauriit nähkääs kasvaa puussa.
Arvoisa aviopari teki tuon ilmamatkan häikäilemättä, mutta sen painosta otti puu toisen suunnan ja putosi pitkin pituuttaan maahan. Nyt sattui sillä tapaa, että saaren kaikkein armollisin katsikka eli ruhtinas oli lähtenyt asunnostaan pihalle, niinkuin useimmat hänen alamaisistansakin: pelkäsi näet joutuvansa linnansa raunioitten alle siinä kovassa myrskyssä. Kun sää asettui, oli hän juuri astumaisillaan puutarhan kautta linnaansa jälleen, mutta silloin pudota romahti tuo naurispuu hänen päähänsä ja tappoi hänet kaikeksi onneksi siihen paikkaan.