Tuskin olin saanut tämän loistavan voiton kahdesta kauheasta vihollisesta, niin jo joutui toverinikin saapuville. Pitkällinen poissaoloni oli näet ruvennut häntä huolestuttamaan, jonka vuoksi hän oli lähtenyt etsimään minua. Hän onnitteli minua sydämellisesti, ja sitten me yhdessä mittasimme krokodiilin pituuden: ummelleen neljäkymmentä Parisin jalkaa ja seitsemän tuumaa!
Kerrottuamme tästä harvinaisesta seikkailusta kuvernöörille, lähetti hän heti kohta rattaita ja väkeä, noutamaan hirviöt palatsiin. Taitava turkkuri teki minulle sitten jalopeuran nahasta useampia tupakkakukkaroita, joista osan lahjoitin ystävilleni Ceylonissa. Muut minä sittemmin lähetin lahjaksi Amsterdamin pormestarille. Vastalahjaksi hän tarjosi minulle tuhannen dukattia, ja minulla oli täysi työ ja tekeminen, ennenkuin sain sen tarjouksen torjutuksi.
Krokodiilin nahka täytettiin, ja nykyjään se on Amsterdamin museon parhaita kaunistuksia. Vahtimestari, sitä näytellessään, kertoo koko tapauksen juurta jaksain. Minun täytyy kumminkin sanoa, että mies lisäilee siihen omasta päästään kaikenlaista pötyä, mikä ei lainkaan ole totta, ei todennäköistäkään. Niinpä hän esimerkiksi laskettelee, että jalopeura oli hypännyt ihan koko krokodiilin läpi, ja että samassa kuin jalopeuran pää oli tullut näkyviin, samassa "monsieur, maailman mainio paroni", — niin hän kuuluu minua nimittelevän — oli yhdellä iskulla lyönyt poikki pään ja myös kolme jalanmittaa krokodiilin hännästä.
— Krokodiili, — jatkaa hän suhosiaan, — syvästi loukkautuneena tällaisesta typistyksestä, oli kääntynyt ympäri, siepannut herra paronin kädestä jahtipuukon ja nielaissut sen niin vimmatulla himolla, että se meni suoraa päätä sydämeen, ja peto kuoli siihen paikkaan.
Sanomattanikin on selvä, kuinka ilkeältä minusta tuntuu tuon miehen hävyttömyys. Nykyisenä epäilyksen aikakautena saattaisi monikin, joka ei minua tunne, ruveta tuollaisten törkeäin valheitten takia epäilemään minun seikkailujeni todenperäisyyttä, ja sellainen se loukkaa kunniallista miestä sydänjuuria myöten.
SEITSEMÄS LUKU
Toinen seikkailu merellä
1. Verraton kuski
Vuonna 1776 minä astuin Portsmouthissa englantilaiseen ensi luokan sotalaivaan, jossa oli sata tykkiä ja tuhatneljäsataa miestä, määräpaikkana Pohjois-Amerikka. Saattaisin kertoa monesta merkillisestä seikkailustani Englannissa, mutta jääkööt toiseksi kertaa. Yksi seikka vaan ohimennen. Eräänä päivänä oli minulla mielihyvä nähdä kuninkaan ajavan juhlavammissaan suurella prameudella parlamenttiin. Ohjaksissa oli muuan suunnattoman lihava kuski, joka käytti ruoskaansa niin ovelasti, että sen pitkä siima kirjoitti ilmaan aivan selvästi kuninkaan nimen ja sen yläpuolelle kuninkaallisen kruununkin.
2. Täräys.