Matka oli niin pitkä, ett'ei pommia käynyt viskaaminen sinne noin vaan käsivaralta. Mutta silloin muistin kaikeksi onneksi, että onhan minulla linko taskussani. Pistin pommin linkoon ja sinkautin sen keskelle vihollisjoukkoa. Maahan tultuaan, se räjähti ja tappoi kaikki muut, paitsi noita kahta englantilaista upseeria, jotka onneksensa jo olivat hirressä. Pommista lensi muutamia siruja hirsipuitten juureen, niin että ne kaatuivat kumoon.
Tuskin he olivat heilahtaneet maahan, niin jo koettivat arvata, mitenkä kaikki tämä oli tapahtunut. Nähdessään vartijat ja pyövelit ja koko ihmisjoukon makaavan hengettöminä, päästivät he toisiltansa auki nuo hankalat ja ahtaat kaulaliinat, juoksivat rantaan, hyppäsivät espanjalaiseen venheesen ja soudattivat itsensä omaan rantaan.
Olin juuri kertomassa kenraali Elliotille, mitä tapahtunut oli, kun he saapuivat meidän luoksemme. Siinä sitä sitten molemmin puolin seliteltiin ja kiitoksia edeskannettiin, ja kovin hauskasti vietettiin tämän merkillisen päivän ilta.
4. Kolme kuukautta kadoksissa
Pian sen jälkeen läksin Gibraltarista ja palasin Lontoosen, jossa minulla oli yksi merkillisimpiä seikkailuja elämässäni.
Olin lähtenyt kerran Wappingin puolelle katsomaan muutamain Hampuriin lähettämieni esineitten lastaamista laivaan. Palasin kotia Towerin linnan kautta. Päivä oli kuuma, ja minua väsytti kovasti. Päästäkseni siimekseen, päätin pistäytyä yhteen linnan monista tykeistä: siinähän on niin mukava levätä. Tuskin olin kömpinyt sisään, niin jo nukuinkin sikeään uneen. Mutta silloin sattui olemaankin neljäs päivä heinäkuuta, kuningas Yrjö III:n syntymäpäivä, jonka kunniaksi ammutaan kaikista linnan tykeistä. Ne oli ladattu jo aamulla, ja kosk'ei kenenkään johtunut mieleenkään, että minä olisin yhdessä niistä, niin lauaistiin minunkin tykkini, ja minut lennätti kattojen yli virran toiselle puolelle kauaksi eräälle vuokratilalle Bermondseyn ja Deptfordin välillä. Siellä minä putosin päistikkaa suuren heinäpieleksen sisään, heräämättä ensinkään, huumauneena arvatenkin kovasta täräyksestä.
Noin kolme kuukautta sen jälkeen nousi heinäin hinta niin korkeaksi, että vuokraaja näki edulliseksi myödä heinävarastonsa. Se pieles, jossa minä olin, oli suurin kaikista: siinä oli ainakin viisisataa kuormallista. Siksipä alottivatkin siitä. Minä heräsin kovaääniseen puheesen: ihmiset hääräilivät siellä, asetellessaan tikapuita pielestä vastaan. Hiukan vielä unen pöppörissä ja oikein käsittämättä, missä olenkaan, minä kavahdin ja aioin paeta, mutta putosinkin suoraa päätä vuokraajan niskaan. Minä pääsin tuosta törmäyksestä aivan ehjin nahoin, mutta sitä kauheammin kävi vuokraajan: häneltä meni niskat nurin, ja siihen hän jäi eikä hievahtanutkaan enää. Mieleni rauhoittui kumminkin, kun perästäpäin sain tietää hänen olleen kuuluisan saiturin, joka piti viljojansa ja muita maansa tuotteita niin kauan säilössä, kunnes niitten hinta oli noussut suunnattomiin; silloin hän vasta rupesi myömään niitä. Tuo väkivaltainen kuolema oli siis ansaittu rangaistus hänen suurista rikoksistaan ja köyhälle kansalle oikea hyvä työ.
Kovin tuntui minusta kummalliselta liittää ajatukseni jälleen siihen hetkeen, jolloin kolme kuukautta sitten olin nukahtanut tykin sisään. Ja kuinka suuri olikaan ystävieni hämmästys, kun jälleen näkivät minut! He olivat viikkomäärin turhaan tiedustelleet ja kuulustelleet minua joka haaralta.
KOLMASTOISTA LUKU
Seitsemäs seikkailu merellä