Minun ei tarvitse erittäin sanoakaan seurustelleeni mieluimmin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eritoten harrastavat ja rakastavat metsästyksen jaloa huvitusta. Koska kaikki seikkailuni sattuivat aivan eriskummallisissa oloissa, ja koska minulla kaikissa yrityksissä oli merkillinen onni mukanani, niin lienevät minun muistelmani tavattoman viehättäviä.
Aamulla kerran huomasin makuuhuoneeni ikkunasta, että lähellä oleva lampi oli täpö täynnään sorsia. Kiiruimman kaupassa sieppasin nurkasta pyssyn ja riensin sellaista vauhtia portaita alas, että lyödä kolautin pääni ovenpieleen. Silmästä iski tulta, mutta minä en menettänyt hetkistäkään. Tuokion kuluttua olin pyssynkantaman päässä lammesta, mutta harmikseni huomasin, että pii oli taanoisessa täräyksessä singahtanut hanasta pois. Nyt ei kumminkaan ollut aikaa harmittelemiseen. Kaikeksi onneksi muistin, mitä vast'ikään oli tapahtunut, ponnautin sankkireiän auki, tähtäsin ja kumautin nyrkilläni toiseen silmääni. Se iski tulta, kruuti syttyi, pyssy pamahti ja — saaliikseni jäi viisi paria sorsia, neljä sotkaa ja kaksi isoa telkkää. Sellaista se on, kun ei miehen tarvitse käydä kylästä neuvoa.
2. Helminauha
Jos sotamiesten ja merimiesten useinkin on kiittäminen neuvokkaisuuttaan henkensä pelastamisesta, niin on siitä usein metsämiehellekin ollut yhtä paljo apua ja etua. Muistan kerran metsämatkoillani joutuneeni pienen järven rannalle, jossa muutama tusina sorsia uida pulikoitteli, mutta niin hajallaan toisistansa, ett'ei ollut toivomistakaan saada yhdellä laukauksella kuin moniahta. Pahaksi onneksi oli viimeinen panos pyssyssä, ja mieleni teki saada kaikki nuo sorsat kotia, minä kun olin kutsunut koko joukon vieraita. Silloin johtui mieleeni, että laukussa on vielä palanen silavaa eväistä jäljellä. Minä päästin koppelinuoran irti, kiersin sen auki, niin että sain siitä kaksi pituutta, ja sidoin silavapalasen nuoran päähän. Lymysin sitten kaislikkoon ja viskasin syöttini ulos. Mielihyvikseni huomasin, kuinka yksi sorsa jo ui syötin luo ja nielaisi sen. Muutkin riensivät saapuville, saamaan osaansa ateriasta nekin. Ja pianhan se liukas ja sileä silavanpala oli huljahtanut ensimmäisen sorsan läpi, päästä päähän, ja sitten sen nielaisi toinen sorsa, jonka kävi ihan samalla tapaa, ja sitten kolmas ja niin edespäin. Muutaman minutin perästä oli silavanpala, yhä kiinni nuoran päässä, vaeltanut jok'ikisen sorsan läpi, ja sorsat olivat mulla kuin helmet nauhassa. Minä vedin koko sorsasarjan mielissäni rantaan, kiersin nuoran viiteen kuuteen kertaan vyötäisilleni ja hartiainkin ympäri ja läksin astumaan.
Kotia kun oli vielä pitkä taival kuljettavana, ja sorsatkin kun painoivat koko lailla, niin jo alkoi kaduttaa, että olin niitä ottanut niin monta. Mutta siinäpä tuli avukseni — muuan asianhaara, jota ensi alussa olin hiukan pelkäillytkin. Sorsat olivat vielä hengissä jok'ainoa. Ensi hämmästyksestään toinnuttuansa, ne alkoivat räpytellä siipiänsä, ja yks kaks ne olivat kiskaisseet minut ylös maasta ja läksivät viemään minua perässään halki ilmojen. Olisi siinä toinen mies ihan piloille peljästynyt, mutta minä käytin tätä seikkaa hyödykseni, annoin mennä vaan ja pidin takin liepeillä perää kotiani kohti. Kun näin oli tultu taloni lähelle ja vähitellen piti ruveta laskeutumaan alas, väänsin minä sorsilta niskat nurin, yhdeltä kerrassaan. Tämä oli vaikeanlainen tehtävä, minun kun täytyi aloittaa tämä temppu sarjan ulommaisesta päästä, ja se onnistuikin vasta yhtä monen uljaan kuperkeikan perästä kuin sorsiakin oli. Ja kun viimeiseltäkin oli vihdoin kaula katkennut, laskeusin minä kamiinini savupiipusta sisään keskelle takkaa, johon kaikeksi onneksi ei ollut vielä valkeaa viritetty. Kokki säikähti ihan piloille, mutta ihastui sitten, nähtyään herransa mukana niin runsaat kokitettavat.
3. Vartaalla valmiina
Samaan tapaan kävi kerran turkinpyitä pyytäessäni. Olin lähtenyt metsälle koettelemaan uutta pyssyä ja ampunut pois koko kuulavarastoni, kun äkkiä kohoaa edestäni koko parvi turkinpyitä. Kovin rupesin himoitsemaan itselleni illallista niistä ja silloin tein, mitä kehoittaisin jokaisen tekemään, ken vaan samallaiseen tilaan osuu. Panin tarkoin merkille, mihin kohtaan linnut laskivat maahan, ja pistin pyssyyn lyijyn puutteessa laturin, kärki ulospäin. Astuin sitten lintuja kohti, ja samassa kuin ne pyrähtivät lentoon, samassa minäkin laukaisin. Ja muutaman askeleen päässä putosikin laturi maahan, keihästettyään seitsemän soreaa turkinpyytä. Kovin lienee lintujen käynyt kummaksi, kun niin muitta mutkitta vartaalle joutuivat, mutta oli siinä kummempaakin. Laturin kuumuudesta oli näet linnut paistuneet ihan kypsiksi; höyhenetkin olivat tiessään. Niin olivat ruskettuneita ja makean näköisiä, että vaikka paikalla pane vadille ja kanna pöytään.
4. Naalinnahka nylkemättä
Kerran sattui Venäjän suurilla saloilla tielleni komea naali. Sääli olisi, arvelin, tärvellä tuota uhkeata turkkia luodilla tai hauleilla. Naali seisoi paksun puun takana. Minä vedin luodin ulos pyssystä ja pistin sen sijaan nelituumaisen rautanaulan. Tähtäsin ja ammuin niin ovelasti, että naali jäi hännästään puuhun kiinni. Astuin sitten naalin luo, viilsin siltä metsäpuukollani kuonon ristiin ja peittosin sitä piiskallani niin kauan, kunnes naali läksi tiehensä ja jätti nahkansa minulle. Ja kaunis olikin nahka.
5. Sialla saparo suussa