Metsän tiheikössä kerran juoksi ohitseni villisian porsas, emä perässään. Minä laukaisin, mutta en osannut. Porsas puikki edelleen, mutta emäsika pysähtyi siihen paikkaan. Läksin lähemmältä asiata peräämään ja huomasin emäsian olevan vanhuuttansa umpisokean. Siksipä se oli, eteenpäin päästäksensä, pidellyt hampaillaan porsaansa saparosta kiinni, lapsenrakkaus oppaanansa siis. Luoti oli katkaissut tämän hellän yhdyssiteen. Porsas pysähtyi, kun ei mitään perässä tullut, ja emällä oli vielä saparonpätkä hampaissaan. Minä tartuin siihen kiinni ja vedin emän perässäni koreasti kotia. Ja nöyränä se kulki, yhtään rimpuilematta.
6. Karjulla lujat hampaat
Vaarallisia kyllä ovat metsässä nuo villit emäsiat, mutta vielä pelottavampia ovat karjut. Sellainen yllätti minut kerran niin äkisti ja arvaamatta, ett'ei minulle muu neuvoksi kuin hypätä paksun tammen taakse piiloon. Tuskin olin sinne ennättänyt, niin jo hyökkäsi karju raivoisalla vimmalla minua kohti, keihästääkseen minut torahampaisinsa, mutta iskikin ne kiihkoissaan puuhun, jopa niinkin ankarasti, että tarttui siihen hampaistaan kiinni. Ei päässyt enää minua ahdistamaan eikä itsekään pakoon. Ahaa, arvelin minä, niitä tuima saa, sieppasin kiven ja rupesin takomaan hampaita yhä syvemmälle, niin että ne ihan käpertyivät puuhun. Karju oli nyt koreasti kytkyessä ja sai odotella siinä, kunnes olin kylästä käynyt nuoria ja rattaat, ja niin toin karjun elävältä kotia.
7. Pyhän Hubertuksen hirvi uudessa muodossa
Tunteehan jokainen vanhan legendan pyhästä Hubertuksesta, metsästäjäin suojelijasta, ja hirvestä, joka hänelle ilmestyi, risti sarvien välissä. Hauskassa seurassa olen usein juonut tämän pyhimyksen maljan ja nähnyt tuon kuuluisan hirven senkin tuhannet kerrat, milloin maalattuna kirkon seinille, milloin kirjottuna ritarien rinnoille, niin ett'en minä, tunnollisena ja rehellisenä metsästäjänä, ensinkään menisi väittämään, ett'ei moisia ristipäitä hirviä ole vielä tänäkin päivänä.
Kerran kun olin ampunut pois kaiken hauli- ja luotivarastoni, huomasin metsässä edessäni äkkiä komean hirven, joka katselee minua niin levollisesti, ikäänkuin tietäisi, ett'ei sillä nyt ole mitään peljättävänä. Minä pistin pyssyyni kruutipanoksen, purasin kourallisesta kirsikoita sydämet ulos ja työnsin ne kruudin päälle. Laukaisin sitten ja satuin hirveä ihan sarvien väliin. Eläin huumautui ensin ja horjahti, mutta kavahti heti pystyyn jälleen ja pötki tiehensä. Vuosi tai parikin sen jälkeen, pyydystellessäni samassa metsässä, kohtasin uljaan hirven, jonka sarvien välissä kasvoi toistakymmentä jalkaa pitkä, upea kirsikkapuu. Samassa muistuivat mieleeni kirsikansydämet, ja koska hirvi jo siitä pitäin oli mielestäni minun omani, ammuin sen yhdellä laukauksella. Ja niin tuli siitä minulle sekä paisti että kirsikoita höysteeksi, sillä puu oli ihan täynnään niin suuria ja makeita kirsikoita, ett'en minä sellaisia muualla ole nähnytkään.
8. Räjäys
Hädän tullen ei kunnon metsämies milloinkaan jätä käyttämättä pienintäkään tilaisuutta, millä pulasta päästä, ja niinpä olen minäkin neroni neuvoilla välttänyt monta tuhoa ja turmiota. Sen näkee seuraavastakin tapauksesta.
Olin kerran metsällä Puolanmaassa. Ilta alkoi pimetä, kruudit olivat minulta lopussa, ja niinpä olin juuri kotia kääntymäisilläni, kun yks kaks hirmuisen suuri karhu salpaa minulta tien ja alkaa täyttää päälleni, kita ammollaan ja vihan vimmassa muristen. Minä tempasin taskustani pari piikiveä, joita minulla on aina mukanani, ja viskasin toisen niistä sellaista vauhtia karhun kitaan, että se solahti nielusta alas. Olisin sinne heittänyt toisenkin, mutta samassa teki karhu tuskissaan kokokäännöksen, niin että toinen piipala sinkosi sisään toista tietä. Ja siellä sitten, karhun mahassa, kivet löivät vastatusten niin kiivaasti, että iskivät tulta, ja karhu remahti palasiksi hirvittävällä paukauksella. Minä ehjänä katselin vaan päältä.
9. Pakkanen nuoranpunojana