Toisella puolella on luonnontieteelliseksi maailmankatsomukseksi itseänsä nimittävä suunta. Emme tässäkään tahdo kieltää kohtuudenmukaista oikeutusta. Luonnontieteet eivät ainoastaan ole kunnostautuneet mitä valtavimmilla ulkonaisilla ennätyksillä, vaan ne ovat erikoisesti edelleen kehittäneet ajattelua, ne avaavat meille uusia näköaloja läpi koko todellisuuden. Elämää muovaillessa ei tätä ole otettava huomioon vain muutamissa yksityisissä kohdin vaan kokonaisuutena, se voi silloin edistävästi antaa voimaa ja selvitystä. Mutta tämä tunnustus ei merkitse sitä, että luonnontieteellinen maailmankatsomus saisi kaiken ajattelun ja elämän vallittavakseen. Tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että jätetään huomioonottamatta se, ettei meidän ensimäinen kokemuksemme ole ympäröivä aistillinen maailma, vaan oma toimintamme, ei ainoastaan ajatteleva minämme, vaan meidän persoonallisuutemme ja henkinen yksilöllisyytemme ja että me ympäröivää ilmiömaailmaa katselemme oman henkisen rakenteemme valossa. Se on lisäksi mahdollista vain siinä tapauksessa, että jätetään huomioonottamatta, että historian yleiskulku on suorittanut ominaisen hengenmaailman kehittämisen ja siten loitontanut ihmisen yhä kauemmas pelkän eläimen olotilasta. Luonnontieteellisen maailmankatsomuksen esitaistelijat aivan liian kevyesti syrjäyttävät senkin, etteivät luonnon peruskäsitteet suinkaan ole valmiit ja lopulliset, vaan että ne juuri uusimmalle tutkimukselle tarjoavat mitä vaikeimpia arvoituksia ja että ne nyt juuri ovat olennaisen uudestaanmuovailun alaisina; vielä he syrjäyttävät liian kevyesti senkin, etteivät luonnontutkimuksen yksityiset haarat suinkaan osoita maailmankatsomukselle tietä samaan suuntaan, ettei eläintieteilijän maailmankäsitys ilman muuta samalla ole fyysikon tai fysiologin. Jos huolimatta tällaisista probleemeista luonnontieteellinen maailmankatsomus esiintyy valmiina ja eittämättömänä ja uhkaa kaikkia hidastelevia intellektuaalisen ala-arvoisuuden pannajulistuksella, niin ei tämä vähemmän ole omahyväistä oikeaoppisuutta kuin mikä ilmenee oikeistossa, ja voitaneen sanoa, että kieltämyksen oikeaoppisuus tavallisesti esiintyy paljoa suvaitsemattomampana kuin myöntämisen.
Vastoin kaikkea tällaista elämän ahtauttamista, vastoin kirkollis-uskonnollista samaten kuin naturalistista, on elämälle varattava tarpeellisen avara liikkuma-ala, muodostettava kokonaisuus, joka sallii jokaisen alan kehittää itseänsä, mutta joka samalla pysyy yläpuolella niiden hajaannuksen ja riidan. Tämä tällainen pyrkimys voi välttää pintapuolisen tasoittelun vaaran vain siinä tapauksessa, että syvyydestä käsin kautta kaiken moninaisuuden vallitsee ja tämän moninaisuuden välityksellä kehittyy elämänyhteys. Mutta tällainen eri aloja vallitseva yhteys ei ole ajateltavissa ilman itsenäistä henkisyyttä eikä sen täydellinen kehittyminen ihmisessä tätä henkisyyttä tunnustamatta.
End of Project Gutenberg's Elämän tarkoitus ja arvo, by Rudolf Eucken