Kalle (kylmäkiskoisesti). Enpä tuota pahoin pyrikkään utelemaan, sillä tokkopa se lie kovinkaan tärkeätä, koska jo palvelusväkikin tietää.
Martti. Ehkäpä kuitenki jokseenki somaa — mutta kohtahan siitä saat sinäkin tiedon.
Hanna. Niinpä minä menen siksi ajaksi tupaan. Palvelusväen ei tarvitse tietää kaikkia, mitä isäntä pojallensa juttelee.
(Viepi menneenään Martin hatun ja kepin tupaan.)
Martti (pikkuisen aikaa äänettä oltuaan Kallelle vihaisesti). Kas niin, nyt sinä suututit Hannan!
Kalle. Vai niin?
Martti. Niinpä kyllä, sinä tolvana. Minusta et näytä suvaitsevan kärsiä tuota hyvää tyttöistä.
Kalle. Siinä olette isä oikeassa. Se tungeikse joka paikkaan, on tietävinänsä kaikki paremmin kuin muut, on teille mieliksi ja kaikille muille kopea.
Martti. Etkö jo tuki suutasi? Hanna on hyväsydäminen tyttö, ja sinun, niin kuin muidenki täytyy pitää häntä kunniassa. Tyttö on niin viisas kuin vanha koulumestarimme ja niin kaunis kuin ruusunkukka.
Kalle (hymyillen). Isä hoi, ettekös olleet minulle sanova, miksikä tätä syntymäpäiväänne niin juhlallisesti vietätte?