Martti. No, mitä?
Kalle. Että minä rakastan toista tyttöä.
Martti. Hm, toistako tyttöä? Kuka se tyttö sitten on?
Kalle. Laura.
Martti. Mikä Laura.
Kalle. Laura Miettinen, veljenne tytär.
Martti. Mitä? Tuhat tulimainen! Viuluniekanko tyttö-lämiskö?
Kalle. Aivan niin, isä kulta. Sen katsanto on mitä suloisinta sydämelle ja sen puhe kuin enkelitten soitanto.
Martti. Maltappahan, — siihen soitantoon minä tulen keppineni rumpun paukuttajaksi.
Kalle. Minun täytyy varmaanki silloin olla rumppuna. Mutta kuulkaapas isä, Lauraa ette voi kuitenkaan paukuttaa sydämestäni ulos. Ja mistä syystä minä en saa sitä rakastaa.