Toinen näytös.
(Köyhämäinen, mutta siisti huone Lauran kodissa. Perällä ovi, vasemmalla puolen näyttäjöistä katsoin ikkuna, oikealla salpausseinä ja siinä ovi, koommin vasemmalla rukki kuontaloineen ja sen luona jakkara; ilta hämärä.)
Ensimäinen kohtaus.
Anni, vanha leski, istuu oikealla puolen pöydän ääressä silmälasit päässä ja lukea juntustaa erästä kirjettä, piplia pöydällä selällänsä.
Anni. Nyt olen jo senki seitsemän kertaa lukenut tämän kirjeen, enkä sittenkään tiedä, lienenkö oikein lukenut. Kumma kun ei ne vielä ole keksineet semmoisia koneita, joilla kaikki kirjeet painettaisiin niin kuin pipliaki — sittehän niistä saisi paremman selvän. (Lukee.) "Ehkäpä Anni kulta, kohta tulenki kyläänne takaisin. Toivoni on silloin tavata lapseni siveäksi ja siistiksi kasvatettuna tyttönä." Se nyt on tietty! mitähän se mies minusta ajatteleekaan? "Mutta elkäätte virkkako mitään tyttärelleni eikä muillekkaan. Pää-asia on olla vaiti. Olli Miettisenne." Olla vaiti, — olla vaiti — ihan samalla lailla joka kirjeessä. Ikään kuin minä olisin mikään kielen pieksäjä.
Toinen kohtaus.
(Anni. Laura tulee sivu-ovesta palava kyntteli kädessä.)
Laura. Tässä on nyt kyntteli.
(Laskee sen pöydälle).
Anni (kokee kätkeä kirjeen). No, mitenkä sinä taas lennät tänne?