Kalle. Maltappahan! aivan oikein — minä näin unta hyvin pitkästä makkarasta, — se — näät — merkitsee, että siitä Lotan jutusta tulee vaan pitkä makkara. — Mutta nyt minun täytyy jo lähteä. Hyvästi nyt, Laura kultaiseni, luota vaan uskollisuuteeni, sinua minä rakastan!
Laura. Niin kuin minäki sinua — minuun saat luottaa.
Kalle. Eläkä huoli murehtia, josko meidän täytyneekin odottaa, niin pitää meidän kuitenki saada toisemme puolisoksi.
Laura. Se nyt on tietty — ja vaikka minun pitäisi odottaa sata vuotta.
— Mutta mene nyt, Kalle kulta, jo.
Kalle. Menenhän minä, mutta huomenna tulen jälleen. Jumalan haltuun kultaiseni, ja pidä minut rakkaana.
Laura. Aina, aina! Hyvästi, Kalle, hyvästi!
(Kalle menee; Laura seuraa häntä ovelle.)
Kalle (pikkuisen ajan perästä vielä ovesta pilkistäen.) Hyvästi, Laura, hyvästi!
Laura. Hyvästi!
Kalle (ikkunasta.) Hyvää yötä!