Laura (juoksee ikkunaan.) Hyvää yötä! (äänettömyys.) Nyt se on poikessa, ja nyt minulla ei enää ole uskallusta. Hänenkö pitäisi naiman toinen ja minun jäämän yksinäni? Sh, sepä minun kuolettaisi. Armias Jumala, ethän tuota toki tahtone? rakas taivaallinen isä! eihän minulla ole koko maailmassa muita kuin Kalle, — elä, taivaan herra, ota minulta Kalleani! — — Minua niin huolettaa — — nyt lähden jo vuoteelleni surujani nukkumalla poistamaan — — jos vaan voinen nukkua. —
Neljäs kohtaus.
(Laura. Olli jo vähää ennen sisään tulleena.)
Olli (rykäisten.) Köyhä matkamies rukoilee nyt yösiaa!
Laura (säikähtäneenä huutaen.) Ai Jeesus, kuinka te minua säikäytitte.
Olli (tylysti.) Elkäätte hyvä neitsyt pahastuko. Pitkällisesti sisälle pyrkivää käsketään usein pois; sen tähden minä tulen näin suoraan mitään virkkamatta.
Laura. Te olette kovin rohkea mies, ettekä tiedä, kuinka sopimatointa on koputtamatta tulla sisään, varsinkin — —
Olli. Vaimonpuolen luokse — tahtonette sanoa. Hm, voipi olla niinki, että olen rohkea mies, mutta näinpä minä vast'ikään ovestanne tulevan toisenki miehen. — —
Laura (sukkelaan.) Se oli sulhaiseni.
Olli (uskotellen.) Sulhaisennekko?! Hy, kuinka sukkelaan nykyiset tyttäret löytävät sanoja!