(Juoksee hakemaan.)
Martti (panee hattunsa ja keppinsä pois.) Ah, koko maailmata luulisi paistinuuniksi. — No, eiköhän se vähä ilahuta Hannaa, kun saa kuulla toivotuksensa käyvän toteen.
Hanna (tulee olut tuoppi kädessä.) Täss' on nyt! Ahaa, mut ei sitä paikalla saa juoda variinsa. Istukaatte nyt ensin. Kas niin — ja nyt vaan kolme nielausta — trbruu! ei nyt enää — koht'sillään saatte enemmän.
Martti. Ahaa, Hanna, jopa sinä näytät taivuttelevan minua oman kyöttisi alle.
Hanna. Jumala varjelkoon, isäntä kulta, minua semmoisesta; minä vaan pidän huolta teidän omasta terveydestänne.
Martti (kummeksien.) Minkä tähden sin' et enää minua sinuttele, mutta teittelet vaan yhä?
Hanna. Min' olen sitä seikkaa punninnut sillä keinoin, että se ei ole minulle soveliasta ennen vihkimistämme.
Martti. No, tuhat tulimainen! Kohtahan me jo vihillekin menemme.
Hanna. Vai niin? Min' olen päättänyt, etten ennen tule teille emännäksi, kuin tuo rakas poikanne Kalle on nainut. — Vaan kyllähän neuvo tuuleen tulee kunhan veneen vesille saapi.
Martti. Hum! Hum!