Kalle. Teillä on ollut poikakin.
Martti. Mene — minä teen sinut perinnöttömäksi.
Kalle. Hyvä! Päivälliseni minä kuitenki vielä syön ennen kuin lähden — vaan sitten —
Martti (sangen kiivaasti.) Pois, semmoinen heittiö!
Kalle. Hyvästi! (Menee muutamia askelia, kääntyy takaisin.) Kuulkaapas Isä, jos huomenna hakelette minua, niin minä kirjoitan tuonne ulkopuolelle ovea, mistä minut löydetään.
Martti. Pois!
Kalle. Jo menen.
(Menee.)
Martti (kävelee vihoissaan edes takaisin.) Tuon poika riivatun kanssahan on pula. Vaan min' en myönny; vaikkapa häviäisin ja kurjana kuolisin, en totta koira vieköön. — Mutta jos se hulivili tekeekin semmoisen kepon, ettei tulekkaan takaisin — se on niin itsepäinen pöykiö, ja tuo viuluniekan matkue on sen riivannut semmoiseksi; — mutta vakaalla tahdolla saadaan kaikki toimitetuksi, ja minun rautapäätäni heidän aikeensa eivät saa ei niin järkähtämään. (Äänettömyys.) Mitäs minä olinkaan tekijä? — ai niin, rahojanihan minun piti järjestää ja kirjoittaa niiden numerot muistokirjaani.
(Menee kaapin tuo.)