Martti (nauraa pajattaa.) Hahhahhah! Koko talo rymähtää yhteen! Rotat juoksevat tiehensä.
Hanna (suuttuneena.) Hä! Rotaksiko sinä minua sanot? (hammasta purren.) Pitääkö minun vielä semmoisiakin parjauksia kärsiä? Pitääkö minun antaa sillä lailla sättiä itseäni? Vai rotat! Sitä ei voi muut sanoa kuin se, joka on päästä rikki, semmoinen pökkelö, jolla ei ollut mitään muuta kuin ne entiset rahansa, ja joka oli niin tuhma ja antoi varastaa rahansa, ja joka sitten on niin ilkeä, että hän muiden kanssa menettelee pahoin, parjaa, sättii ja haukkuu.
Martti (julmana.) Suus kiinni! Pois paikalla huoneestani, semmoinen naikkonen! Pötki nyt sukkelaan pellolle!
Hanna (räpäköittämällä.) Hä? Te osotatte minulle ovea? Kaikilleppa te näytte näyttävän oven! Esinnäki tuolle kunnolliselle veljellenne, joka kuitenki on kuuluisa ja rikas mies, ja jonka edessä teidän on häpiäminen; sitte pojallenne, joka oli edes niin viisas ja tahtoi naida ikäisensä eikä, niinkuin muutamat vanhat löyhkät, unohtanut kaikkea ikä-eroitusta. Te näytätte nyt minullekin oven! Minulle, joka tahdoin uhrata nuoruuteni ja kukoistukseni ajan teille! Maksakaa te nyt, ylpeä isäntä, kuitenkin esinnä palkkani! Vaan sitä te ette voi. Niinpä minä manuutan teidät kuitenki käräjään, sillä minun ei tee mieleni antamaan esinnä sättiä itseäni ja sitte kadottamaan koko omaisuuteni. Malttakaattehan Miettinen, vielä te muistatte rottiakin, sillä rotat kerran pureksivat teitä kipeesti — niin ne rotat tekevät! Mutta mitäs se rikas Miettinen siitä pitää, hyvästi siis! Rotta sanoo hyvästi!
(Menee.)
Martti (huutaa hänelle.) Mene nyt, sinä kyykärmeen sikiö! Te olette vieneet minulta rahani, uskoni ja luottamukseni — — tottahan yksi vielä lienee minulle jäänyt, se on, näet, hirttonuora. (Vaipuu kämmenet silmillä sohvalle.)
(Esirippu lankeaa.)
(Lyhyt väliaika.)
Viides näytös.
(Sama huone Lauran kotona kuin toisessakin näytöksessä.)