Hanna. Ahaa, eikö se vielä ole sanonut sitä tuolle järkevälle pojallensa?
Kalle (nauraen). Ei. Mutta sinähän sille olet vallan mieluinen ystävä, ja tiedät jo siis varmaanki.
Hanna. Tiedän kyllä; mutta en nyt kuitenkaan ilmaise. Ka tuoltapa tuo tuleekin — kysyppäs itseltään — ehkä se sanoo sinulle.
Kolmas kohtaus.
(Entiset. Martti tulee portista.)
Martti. Tässä minä nyt olen, Henna kulta, eikä siihen tarvita kauvan kuin vieraatkin ovat täällä. Johan kyökki ja kellari lienevät laitoksessaan?
Hanna (hyvin iloissa). Jopa kyllä aivan käskynne mukaan. Ettekö isäntä tahdo mennä tupaan levähtämään?
Martti. En; minä odotan täällä vieraitani.
Hanna. No antanettehan hattunne ja keppinne viedäkseni tupaan.
Kauvanhan te olitteki poikessa.
Martti. Elä lapsukaiseni siitä paheksi. Tuo vallesmanni Neilikka pidätti minua. Mutta nytpä mä vasta näenki olevasi talonpoikaisissa vaatteissa eikä enää kaupunkilaisissa.