Ja silloin Morris-Jeo äkkiä nauroi.
— Verratonta! sanoi hän. — Suurenmoista! Bei-Woo! Tule tänne! Katsoppa tuota… Sinä olet saavuttanut erinomaisen ennätyksen. Olet vanginnut itse Tai-Jeon. Suuri Kaikkeus, sinä olet tehnyt sen, mitä yksikään vaanija ei sinua ennen ole tohtinut uneksiakaan. Miksi sinut tästä urotyöstä nimittäisinkään! Se on pulmallinen kysymys.
Ja hohottaen naurua, jonka pohjalla kumahteli pöyristävä julmuus, hän jatkoi minuun tuijottaen:
— Nouse, Lao-Koo! Mistäpä minä olisin tiennyt, että uljaan ryhtisi alla piili vertaiseni suuruus. Ylös, Tai-Jeo, sinun paikkasi ei ole halvan lattian tasalla. Haa, mitä näenkään! Eikös helmeilekin nöyryytyksen hiki ohimoillasi! Tai-Leon, kuinka tämän selität?
Hänen naurunsa oli poissa, ja tutisevaan Tai-Leoniin murjotti pari kysyvää silmää.
— Oi suuri Tai-Morris-Jeo —
— Niin, oi sinä suuri häätäjä. Nostaako hengen pakotus tuollaiset helmet halvan pink-feinkin otsalle?
— Se on — se on — pelko, oi suuri Tai-Jeo, vastasi ääni vapisten.
— Hi siis sinua voimakkaampi vastustuskyky? Morris-Jeo nauroi omalle sukkeluudelleen, mutta minä olin huomaavinani Tai-Leonin silmissä epävarman välähdyksen. Bei-Woo heittäytyi suulleen korokkeen laidalle ja ulvahti kuin nälkäinen naarassusi:
— Oi suuri Tai-Morris-Jeo, salli halvan palvelijasi riistää tuolta sieluttomalta orjalta hänen aineensa. Hän on pink-fei, mutta hän oli polttamani Tai-Joonin palvelija.