Herätessäni tajusin läheisyydessäni oudon äänen.
— Orja Lao-Koo! sanoi kolmen polttajan roteva etumies. — Kauniin Hao-Kean kammiossa odottaa sinua smaragdin himmeä hohde.
Ponnahdin jaloilleni. Lihasteni syyhy pani minun miettimään, miltä tuntuisi lyödä nuo kolme ylimielistä polttajaa maahan. Mutta entäpä sitten? Mihin kääntyisin tässä tuntemattomassa sokkelossa? Kuinka pitkälle päästäisivät minut nuo itsestään aukenevat seinät?
Hillitsin haluni ja seurasin heitä.
Jo neljännen seinän takana avautui eteeni pieni huone, katto korkealla ja katon kuvussa hehkuva aurinkokello, jonka keskellä veristävä sydän kärjellään osoitti vuorokauden ensimmäistä hetkeä. Seinille oli kuvattu notkeavartaloisia naisia ja nuorukaisia, jotka silmät palavina sulautuivat lemmenleikkiin ja heidän asentojensa olisi pitänyt kyetä herättämään köyhinkin mielikuvitus.
— Kaunis Hao-Kea, sanoi vartijani ääni, — orja Lao-Koo on astunut kammioosi.
Vastaani liihoitteli tyynnyttävän viheriästä hämärästä parvi ihastuttavia naisolentoja. Heidän tanssivia liikkeitään säesti lirisevä soitanto. Ja kun heistä ensimmäisen sametinpehmoinen käsivarsi kahlitsi oikean käteni ja toisen siloinen poski siveli vasenta olkaani, näin kolmannen hymyilevien kasvojen työntyvän silmieni tasalle ja tunsin huulillani herkullisen, aisteja hivelevän maun.
Huumaantuneena ja tahdottomana painuin tämän viehättävän virran uomaan. Naisruumiitten viettelevässä kosketuksessa tunsin kaiken järjellisen vähitellen vaimenevan, ja sijalle tuli jotakin uutta, mikä souteli suonissa ja ajoi kuuman veren aivoihini. Kuin pitkäisenä hymninä kuului hymyileviltä huulilta:
"Suuri Kaikkeus suokoon sinun verellesi voimaa, antakoon aueta suontesi runsahan sadon, syösköhön tulena silmäisi hellimmän hehkun, ajakoon armotta aineesi lihaa ja verta hekuman helteessä hengestä henkehen toiseen."
— Miksi pakenet? pääsi huuliltani. — Miksi pakenet minua, nainen?