— Syö, sanoi hän yksikantaan. — Tänä päivänä on aineesi kulutus suuri.
Kahdesti minua ei tarvinnut käskeä, sillä ensiksikin olin jo oppinut tietämään, että kuuliaisuus harvasanaisuuden rinnalla oli Tshung-Kingin suurimpia hyveitä, ja toiseksi olin nälkäinen kuin antiikin susi.
Mutta hetkisen kuluttua tulin lähemmin ajatelleeksi Tai-Hudsonin sanoja.
— Miksi tulee ainekulutukseni olemaan suuri, oi suuri Tai-Hudson? kysyin päästäen tuokioksi letkun.
— Miksikö! Etkö ole milloinkaan tuntenut kulutuksen hekumaa, orja? nauroi hän.
Hänen rauhallisen irvistyksensä vuoksi olin jo oppinut häntä kunnioittamaan.
— En, oi suuri Tai-Hudson, vastasin.
Hän tarkasteli minua kiireestä kantapäähän, ravisti päätään ja irvisti hyvänsuovasti. Ja hän antoi minun jälleen syventyä letkun imemiseen, ennenkuin uudestaan avasi ohuthuulisen irvisuunsa.
— Kolme annosta, sanoi hän vääntäen ravinnonpäästäjää. — Sinun ruumiisi tulee tosiaankin sen tarvitsemaan. Kautta Avaruuden, orja, kaunis Hao-Kea tyytyy sinuun! Ja kuitenkin, jos tunnen hänet oikein, imee hän värin suonistasi ja saattaa nivusesi kaipaamaan lepoverkkoa.
Kautta kaiken syntisen, hän lienee puhunut paljonkin. Mutta minä tunsin ruumiini nauttivan lepoverkon pehmeästä joustavuudesta ja näin See-Sean ihanan olennon liihoittelevan ympärilläni —