— Laskussa sinut noutaa Hudsonin vartiosto. Lao-Koo, ruumistani polttelee —
Kiskouduin irti hänen pyörryttävästä syleilystään. Tartuin molemmin käsin hänen ojennettuihin käsivarsiinsa ja pinnistin koko tahtoni katsoessani hänen säikähtyneihin silmiinsä.
— Hao-Kea! sanoin. — Voisin kenties rakastaa sinua, toisissa oloissa. Oman kammioni kajasteessa voisin tyydyttää veresi kaipuun. Mutta tässä, toisten tuomana, toisten noutamana — en koskaan. Hao-Kea —
— Orja! keskeytti hän leimahtavin katsein. — Orja! Minä olen suuren Tai-Morris-Jeon kuudestoista puoliso. Ja hän on antanut sinut minulle!
Äänessä värähti uhka.
Silloin kuohahti minunkin sisässäni. Koko hetkellinen hehkuni oli kuin poispyyhkäisty, ja vain työläästi pidätin totuuden purkausta.
— Hao-Kea! sanoin. — Tai-Jeo on antanut minut sinulle, se on totta. Kuitenkaan en tiedä, millä oikeudella. Mutta minä en vastustele. Ota minut.
Vain hetkisen välkkyivät hänen silmänsä. Ja sitten hän ymmärsi.
— Sinä et tahdo? läähätti hän suoristaen uhkean vartalonsa. — Sinä et tahdo!
Kuinka viettelevä olikaan tuo kiukun jännittämä olento! Äkillisellä liikkeellä hän kietaisi kätensä kaulaani ja painoi tulisen suudelman huulilleni. Tunsin hänen povensa läähätyksen ja näin hänen silmiensä hurjan hehkun.