Morris-Jeo kohotti kätensä ja Tai-Simon luhisti hartiansa. Mutta viimemainitun mahtavan nenän juurella leikitteli varma hymy.
Morris-Jeo siveli naisensa poskia ja rypisti kulmiaan. Syntyi pitkä äänettömyys.
— Tai-Simon, sanoi hän viimein silmäten ihanaa naistaan mieltynein katsein, — minun päätökseni on laki. Sinun sukusi on iankaikkinen kirous ihmiskunnalle. Mene!
Tai-Simon suoristautui.
— Minä menen, oi suuri Tai-Jeo, sanoi hän. Suuren Tai-Jeon sana on aina minun ja minun sukuni laki.
Ja seinän auetessa hänen mennäkseen palasi varma hymy hänen suupieliinsä.
Aioin seurata häntä, mutta minut pidätti Morris-Jeon ääni. — Mea-Kawa, sanoi hän, eikö sinunkin mielestäsi — Hao-Kea ole vanha?
— Hyvin vanha, oi Tai-Jeo, liritteli nainen.
— Ja ruma?
— Hänen hipiänsä on kuin yöyrtin lehti auringon noustessa, oi suuri Tai-Jeo.