— Ylöspäin laajeneva.
— Aivan. Ja sille panen totisesti suuren arvon.
Kuva oli jo kadonnut, ja äskeinen leikki alkoi uudelleen. Tai-Suan oli astunut viereeni ja sormieli putken jalkalaitetta.
— Siellä on, ainakin pohjoispuoliskolla, voimakasrakenteinen rotu vallalla; mutta sen henkisen kyvyn laita on niin ja näin. Intelligenssi on sensijaan ahdettu etelään, jossa aineellinen toimeentulo kaikesta päättäen on työlästä. Emme voi varmasti sanoa, esiintyykö pohjoinen rotu sortajana vaiko etelän sorrosta irtautujana. Kuitenkin luulemme, että viimemainittu otaksuma on oikea. Ja silloinhan on vielä toivoa uuden intelligenssin noususta, johon noiden poloisten tarmokas opinhalu kylläkin viittaa. — Tarkastetaan maisemaa! —
Muutamalla otteella hän pani putken vavahtamaan jalustallaan. Taivaankappale näytti äkisti kiitävän poispäin ja pysähtyi vasta kun koko sen pinta oli näköaukon puitteen mukainen. Näin suuren meren, joka kolmiosaisena läikkänä kaarsi pohjoiseen laajenevaa ja etelään haarautuvaa manteretta. Juuri noiden haarojen alapäässä näytti lumikenttä saavan alkunsa ja lähellä niiden tukevaa yläjuurta kaarsi hieno koukeroiva rajaviiva, joka tehden äkkimutkan pohjoiseen päättyi keskimäisen meriläikän reunaan.
— Se on näiden rotujen nykyinen rajaviiva, virkkoi Tai-Suan. — Ja minusta elämä tuon joen eteläpiiriin rajoitettuna ei ole sanottavasti mieltäylentävää. Näetkö nuo pari lyhyttä juovaa läntisellä liepeellä? Ne ovat jätteitä siitä kasvullisuusverkosta, joka peitti Marsin silloin, kun mullistukset olivat alkuasteellaan ja sen pinta sai kosteutta ainoastaan repeämiinsä. Nyt kun suuremmat mullistukset ovat synnyttäneet epätasaisen pinnan ja pohjavesi on löytänyt vakinaisen olemassaolonsa, on tuo läntinen läikkä jäänyt jonkinlaiseksi muistoksi entisiltä ajoilta, kuten Maan rehevyyden aikana Sahara. — Mars on nyt sillä asteella, missä me olimme sata kierrostuhatta sitten.
Tai-Suan kääntyi ja vaikeni tuokioksi. Melkein samalla hetkellä olin kuulevinani vieraan äänen takanani. Vielä hetken näin Marsin himmenevän kartan silmieni edessä, seuraavalla sitä ei enää ollut.
— See-Sea! sanoi ääni sisimmässäni. Ja hän se oli.
Miten viehättävästi hänen ruumiinsa notkui hänen astuessaan tässä kelmeässä valossa Tai-Suania kohti.
— Isä! sanoi hän painautuen tämän auliiseen kainaloon. — Sinun tulee puhua Tai-Simonille hänestä. Hän ei unohda noita kahtakymmentä tonnia koskaan pitemmäksi kuin puoleksi hetkeksi. Ja tämä puoli hetkeä on minun ruumiilleni rasitus ja sielulleni helvetin piina. Isä! Sinun täytyy esittää hänelle, mikä suuri hyöty koko ihmiskunnalle ja eritoten suurelle Tai-Jeolle on hänen avustaan täällä.