— Mahdollisesti joitakuita heistä. Mutta suurin osa on aikoinaan "Suuren Veden helmaan syösseitä", joiden numerot virallinen luettelo on leimannut veden merkillä.
Mieleeni muistui Nat-Jee, ja minä mainitsin nimen kunnioittavalla kaipuulla.
— Nat-Jee oli ensimmäisiä, sanoi Kara-Hun. — Hänen nimensä ja numeronsa olivat kuolleet jo puolitoista kierrossataa ennen häntä.
Olin vaipunut mietteisiin. Tai-Joonin aika vilisi sisäisten silmieni editse. Se oli ollut kiehuvan hankkeen, levottoman alustuksen aikaa. Ja nyt — nyt se oli purkauksen, ilmileimahtavan kapinan.
Masonin sanat pillahtivat korvassani soimaan.
— Metallia! sanoin pystyyn kavahtaen. — Mason tarvitsee metallia! Eikö muuta puutu, Kara-Hun?
— Ei muuta.
— Ja mitä miettii Mason?
— Hän on "tehnyt" Kolmannen Piirin savesta "punaista metallia". Se on tosin harmaata, mutta se kelpaa. Valkoista hän ei voi tehdä, Lao-Koo; ja kuitenkin —
— Kuitenkin?