— Kuitenkin hän käskee minun sanoa Tai-Keelle: jos kestät kolmekymmentä kierrosta, voi Suuri Kaikkeus kenties siihen mennessä paljastaa minulle sijakkeen.
— Kolmekymmentä kierrosta! Ja sillä välin voisi kaikki muu valmistua ja — odottaa!
Kara-Hun naurahti.
— Muu on valmis tämän kierroksen lopulla, sanoi hän.
Se oli isku. Se poltteli ja hiveli. Ruumiini vapisi henkeni lumoissa.
— Kara-Hun, sanoin, — Mason tarvitsee kolmekymmentä tonnia. Meillä on jo kaksi. Me voimme raastaa lisää.
— Miten? innostui hän — ja sitten ääni sammui: — Mitä sillä tekisimme?
Masennus oli vallannut minutkin. Mutta olihan minulla suurempi toivon syy: tunneli. Sanaakaan sanomatta vedin häntä muassani sorakasan yli, irroitin kaivantoni kannen ja annoin hänen pistää kätensä aukkoon.
— Kätkö? sanoi hän hapuillen haudan reunaa.
— Kätkö, johon metallin aiomme siirtää.