Hän hymähti ilottomasti.
Silloin en voinut itseäni pidättää.
— Kara-Hun! sanoin, — kuuleeko korvasi jotakin?
— Huminaa, vastasi hän.
— Niin, huminaa, Kara-Hun. Ja jos sukellat tuohon reikään, tunnet silmissäsi outoa pakotusta. Se on vetoa.
Käsi painautui ranteelleni; se tuntui tärisevän.
— Vetoa! Mitä sanot, Lao-Koo? Nyt naurahdin minä.
— Sanon, että kaivos päättyy tällä kulmalla tähän, ja että tuon aukon toisen pään voit ruumiisi painolla puhkaista. Ja että silloin huminan sijasta tunnet kylmän puhalluksen, joka ei lähde kaivoksen tomuisesta helmasta, vaan sileäseinäisen tunnelin puitteista.
— Tunnelin! — Sanoitko: tunnelin, Lao-Koo?
— Tunnelin, joka kulkee kaakosta luoteiseen.