Aloin ymmärtää.
— Eikö suuri Tai-Simon ole erehtynyt ajassa? Niin kauan ei Lao-Koo ole ollut kuolleena, sanoin epävarmasti.
— Kaksikymmentä nousua on siitä, kun suuri Tai-Simon sai poltto-ilmoituksen. Täytyy keksiä veruke, tehdä henkilövaihdos. Olen jo lähettänyt Kian-Tsaon metallia noutamaan.
— No hyvä, sanoin uskaltamatta enempää haparoida, — puhun asiasta Tai-Simonin kanssa. Mene, Tai-Tan-Li!
Yksin jäätyäni minut valtasi tilanteen koko outous. Tunsin olevani puutannaisena aavan ulapan yllä vaappuvalla yhden miehen siivellä. Kummanko meistä tämä ahdas aine ulapan poikki kantaisi?
Silmäni osui kontakti koneeseen. Sen neula seisoi Tshung-Kingin kohdalla. Mieleeni juolahti Tai-Simon, ja sormeni tavoittivat virranpäästäjää.
Silloin näin käytävän pimeiköstä valoon suoltuvan kantajain jonon. Ne pyrkivät taakkoineen lentokuormaston raitille.
— Kian-Tsao! sanoin umpimähkään.
— Suuri Tai-Lane, kuulin vastauksen, — me tuomme kuusikymmentä sadannesta Tai-Tan-Lin käskystä. Kolmekymmentä on tässä.
Katselin heidän työtään. Aivoissa tunsin kovan pinnistyksen; hiki kihosi ruumiille.