— Joutukaa! sanoin äkkiä.
Ja tuskin olivat miehet kadonneet käytävään, kun sormeni sysäsi virranpäästäjää. Tarkistusneula tärisi Tai-Simonin palatsin kohdalla.
— Pasuuna! huusin taakseni Tai-Lanen sanontatapaa matkien, — Tai-Tan-Li ylös!
Tiesin tulleeni kuulluksi ja pistin pääni koneen hattuun.
Siinä jo vilahti Tai-Simonin tuttu naama.
— Sinäkö, Tai-Lane! sanoi hän kerkeästi.
— Minä, sanoin hätäisesti ja uskaltaen kaikki yhteen iskuun. — Aarteemme on hukassa!
— Tai-Lane, sinä suuri, keskeytti hän, — se koskee vain kuuttakymmentä sadannesta. Se on harmillista, mutta saanemme sen korkoineen takaisin. Tai-Maralle merkitsee Lao-Koo niin paljon, että hän kerta kaikkiaan ei saa kuolla. Hänet on herätettävä henkiin. Sinun tulee se selittää jollakin —
— Kirous ja kuolema, Tai-Simon! tiuskasin. — Kysymyksessä on kaikki. Alueella liikkuu vieras, suuri henki. Jos paljastus tulee, ei metallia saa löytyä. Meidän pitäisi se siirtää, hävittää —
Näin hänen kasvojensa vääntyvän. Syrjästä äkkäsin vilahdukselta Tai-Tan-Lin naaman.