— Armias Kaikkeus! huohotti Tai-Simon, — sanot, että paikka oli varma. Se merkitsisi — ah! — se voisi merkitä —
— Asemasi, suuri Tai-Simon, puhumattakaan kunniastasi. Ja henkesi se nuolaisee armotta.
— Minun? Ah, suuri Tai-Lane, myöskin sinun ja Tai-Tan-Lin. Hävitä se, räjähytä — ei, ei, siirrä, kätke! Sinunhan on kolmannes —
— Se on vähän, Tai-Simon. Puolet! tiuskasin, ja samassa säikähdin kiihtymystäni. — Mutta minä siirrän, minä yritän —
Sanani kuolivat Tai-Lanen hengen epätoivoiseen rynnistykseen. Hellitin virran ja lepuutin tahtoani.
Katseeni kohtasi Tai-Tan-Lin kauhistuneen naaman.
— Hukassa! sanoin. — Pian! Metalli alas kaivokseen!
— Kaivokseen?
— Suuri armias Kaikkeus! — Kaivokseen, kaivokseen! Joudu!
— Lunarian sokeus! Neljäkymmentä tonnia tuossa paikassa kaivokseen! Se veisi sadalta mieheltä kolme neljä hetkeä.