— Tai-Kee on kuollut Lunan kaivosräjähdyksessä; vain puolet orjista siinä jäi eloon. Sano nimesi, ystävä!
— Olen sen sanonut. Kara-Hunin kanssa lähdin kaivoksesta. Hän makaa nyt Lunan-Gordonin tunnelissa ja hänen eloton aineensa vartioi vaunullista valkoista metallia.
Kuulin puhaisun Masonin keuhkoista. Kesti tuokion, ennenkuin hän kykeni mitään sanomaan, ja sillä välin olin selostanut hänelle Kara-Hunin historian.
— Mason, lopetin, — metalli on kymmenen asteen päässä Lunasta. Ree-Kian keksinee keinon, millä noutaa sen sieltä.
Kuulin kiihkeän keskustelun. Sitten tärähti korvaani Ree-Kianin ääni:
— Tai-Kee! Tie on ummessa Gordonin kohdalta. Mutta minä avautan sen. Meillä on kaksi vaunua, jotka tottelevat virtaa. Oi suuri Tai-Kee, ennen kolmatta laskua olen luonasi, jos este vielä on minun jäljeltäni.
Minä naurahdin.
— Lunan-Gordonin tie on ruoaton. Elävänä et sieltä minua löytäisi. Sadan miehenmitan vahvuinen vieremä on teljennyt minut vieraanvaraisempaan tunneliin. Katso koneesi osoittajaa! Jos minun näyttää oikein, olen Lunan—Tshung-Kingin valtatiellä.
— Hukassa! huudahti ääni. — Sen ainoa aukko on Tshung-Kingin keskustassa.
— Kiitos suuren Kaikkeuden on metalli saatavissa, Ree-Kian.