— Sitäpä juuri. Nousussa sen tulee paljastua auringolle, sillä laskuun mennessä on Tai-Jeon käsky kuulutettu piireihin. Äärettömän Avaruuden nimessä, meidän tulee varustaa siipemme polttimilla Viidennen ja Kuudennen Piirin varalta. Oletko varma siitä, ettei mikään kohta voi joutua epäkuntoon, Mason? Armias Kaikkeus, jollei kone toimisikaan!
— Se toimii, vastasi Mason ylpeästi. — Nousussa sen jättiläislaatta imee auringon säteitä, ja jo puolen hetken kuluttua polttimemme tuntevat sen voiman. Tule, minä tarkastan panoksien aseman!
— Suuri Kaikkeus meitä auttakoon! pääsi Ree-Kianin huulilta, ja hän kiiruhti Masonin kintereillä nostolaitteelle.
Tuijotin kuin kivettyneenä aution huoneen rosoiseen seinään. Sitten käteni hellitti neulan. Eteeni avautui Kolmannen Piirin laakea pinta, ja nousupuolella olevan auringon ensimäiset suihkeet valahtelivat sen kiiltäväksi palaneelle kuorelle.
Tuostako nousisi Tai-Masonin ylpeys, punaisten pyhä Aurinko-kone, Tai-Lanen varastamalla valkometallilla silattu jättiläismäinen imulaatta!
Annoin neulan piirtää laajassa kaaressa Kolmannen Piirin pintaa. Kongon valot loistivat rauhaista lepoa, Gordonin vilisivät hehkulamppu-jonona silmäini editse, ja Kapin kaukainen läikkä vilkutti valojaan yrtinpoimijain jonon fosforirenkaassa. Ei missään siipeä, ei missään kiirettä, ei missään ailahdusta siitä, että ensi laskussa olisi kysymys elämästä ja kuolemasta.
Ja kuitenkin — kukaties tällä hetkellä Gordonin koneitten ääni toitotti Tshung-Kingiin ensimmäisen hälytyksen, kukaties tässä tuokiossa kymmenien tuhansien vapisevat sormet sovittelivat siipiin uusia polttimia. Suuri, armias Kaikkeus, millainen voima paisuikaan tällä auringon kaarella tuon kuoren sisässä ja millä rytinällä se siitä olikaan laskussa ilmoille ryöpsähtävä!
— Lao-Koo!
Kättäni kosketti pehmeä käsi.
— La-Li! sanoin havahtuen. — Nyt se on tullut. Tai-Millin kapina kukistettiin; Tai-Masonin kapina alkaa nyt.