— Bei-Woo vei jo sanan Tai-Maralle. — Sano, että räjäytämme maa-aukot!
— He eivät sitä usko, oi suuri Tai-Jeo.
— Eivät usko! Kautta Kaikkeuden, me teemme sen, Tai-Hudson; ja silloin on nouseva aurinko mässäävä heidän aineessaan. Paljonko heitä on, Tai-Hudson?
— Satatuhatta. Ontarion joukot puuttuvat vielä. Meidän vahinkomme on kuusituhatta polttajaa.
— Ja heillä on aseita?
— Ovat riistäneet ne meidän väeltämme. Kuule, se on heidän siipiensä suhinaa! Katsahda kontaktiin, oi suuri Tai-Jeo! He parveilevat Tshung-Kingin aukkojen yllä, ja heidän siipiensä ääni sanoo, että virta on valtava. Armias Kaikkeus, sen valtavuus juuri pani Tai-Danankin jännittämään korkeimpaan. — Ah! Se palaa jälleen! — Se palaa jälleen!
— Suuri Kaikkeus! huoahti Morris-Jeo ja huikaisevassa valaistuksessa hänen vartalonsa suoristihe lepoverkon jousteelta.
Sitä riemua, mikä tässä silmänräpäyksessä ympäristön täytti! Se kumpusi kammioitten hohteesta, käytävien pohjilta ja sokkeloiden lukemattomista aukoista. Ja se paisui jylinäksi, joka seiniä uhaten vieri kaarevien valtateiden suihin ja hirvittävästi mylvien tunkihe kaukaisimmankin Tai-palatsin sisimpiin soppiin.
— Me lyömme ne takaisin! — Me lyömme orjat maahan! raikui joka puolelta huutoja, ja tuhannet silmät töytäsivät Jacksonin putkien kimppuun saadakseen olla todistajina suuren kapinan kukistamisessa.
Mutta sen kukistaminen ei ollut suurella äänellä tehty. Silmäys Tshung-Kingin aukkojen yläpuolelle ajoi kauhistuksen minunkin sieluuni. Auringon nousunuolujen jo leimutessa itäisellä taivaalla kaupungin yllä ajelehti valtava siipipilvi, joka renkaanmuotoisena jättiläishaamuna pysytteli juuri lentoonpyrähtäneen polttajaparven niskalla.