— Elävien joukossa hän ei myöskään ollut. — Hän voi olla, oi suuri Tai-Jeo.
— Tai-Leon!
— Ja jos on, niin ei mikään estä hänen henkeänsä innostamasta joukkoja. Minä en pääse siitä tunteesta, joka minut valtasi kokiessani hänen henkeään häätää.
— Tai-Leon! Tarpeeksi puhuttu! Nyt on kysymys siitä, onko meidän räjäytettävä Tshung-King vai eikö. Luuletko Tai-Hudsonin ja Tai-Maran voivan sen toimittaa, Tai-Maon?
— Toivoisin sitä, vastasi mies ohjaustaululta. — Toivoisit, Tai-Maon! Se ei ole paljon.
— Ei paljon, oi suuri Tai-Jeo. Mutta tässä silmänräpäyksessä toivoisin muutakin: toivoisin tietäväni, mikä on tuo hohde tuolla edellämme.
Huudahtaen miehet kavahtivat jalkeille.
— Se on huuruseinä, jota heijastajamme valaisee, sanoi joku.
— Silloin se ei välimmiten katoisi, niinkuin nyt, Tai-Wang-Hang. Se on vaunu.
— Vaunu! huudahti Morris-Jeo naisestaan irti kiskoutuen. — Silloin täällä on väkeä, Tai-Maon!